Päätösvalta on luisunut pois Suomesta. Suomen valtaapitävät puolueet ovat jo vuosia sitten sitoutuneet toteuttamaan Suurta Siirtymää, joka on globaali suunnitelma uudesta uljaasta maailmasta. Monet sellaiset kehityskulut, joita havaitsemme Suomessa ja jotka normaalin ihmisen silmiin vaikuttavat lähinnä absurdeilta, ovat peräisin globaalin eliitin kieroutuneista visioista. Näiden taustalla oleva päätöksenteko ei ole avointa eikä demokraattista, ja Suomen kansalla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa siihen edes keskustelun tasolla. 

Edellä mainitut kehityslinjat käsittävät mm. vähittäisen luopumisen itsenäisistä kansallisvaltioista, avoimet rajat ja ihmisten vapaan liikkuvuuden ja kansojen sekoittumisen, keskitetyn päätöksenteon luonnonresursseista (mm. metsistä), ns. gender-ideologian, jonka tavoite on sukupuolen käsitteen hämärtäminen ja perinteisen heteroseksuaalisen perheen aseman romuttaminen, terveydenhoitoon liittyvän päätäntävallan keskittämisen globaalisti (vrt. ns. pandemia ja sen hoito), maailmanlaajuisen digitaalisen identiteetin, jonka avulla ihmisiä pystytään kontrolloimaan ja hallitsemaan ym. ym.

EU on mitä suurimmassa määrin sitoutunut Suuren Siirtymän toteuttamiseen. Valtaa on jo nyt siirtynyt aivan liikaa EU:lle. Arviolta 80% Suomessa säädettävistä laeista on EU:n pakottavaa lainsäädäntöä. Mutta vielä EU:takin suurempi ongelma ovat kansainväliset ryhmittymät, mm. Bildenberg-ryhmä ja Maailman talousfoorumi WEF), jotka käytännössä sanelevat kehityksen suunnan sekä Suomessa että useimmissa muissakin maissa. Ryhmittymien agendat, keskustelut ja päätökset salataan tarkoin tavalliselta kansalta. Valtioiden poliittisia johtajia pidetään marionetteina, jotka lähinnä kutsutaan kokouksiin kuulemaan, mitä päätöksiä heidän seuraavaksi tulee toteuttaa omissa valtioissaan (Sanna Marin on tätä kirjoitettaessa parhaillaan Davosissa World Economic Forumin kokouksessa). Agendoja ei lainkaan haluta alistaa demokraattiselle keskustelulle. Päinvastoin, ajatus on, että tavallisen kansan on turha vaivata niillä päätään. Hallitsemiensa informaatiokanavien kautta nämä ryhmittymät ja niiden sidosryhmät manipuloivat kansan hyväksymään tulevat kehityskulut ikään kuin luonnollisina, vääjäämättöminä prosesseina,  joihin on mahdotonta vaikuttaa (vrt.esim. digi-ID). Ne on vain hyväksyttävä. Samalla estetään vastakkaisten mielipiteiden ilmaiseminen valtamedioissa, mikä Suomessakin on hyvin ilmeistä. Muistellaanpa vaan miten EU-kansanäänestyksen yhteydessä Yle ja Hesari manipuloivat suomalaisia täysin suunnitelmallisesti samalla kun ne esittivät olevansa puolueettomia medioita. 

Tässä ei-enää-aivan-tuoreessa, mutta edelleen 100 % ajankohtaisessa podcastissa Juha Ahvio avaa globaalin eliitin syvintä olemusta ja toimintatapoja erittäin ansiokkaasti (sama linkki löytyy myös vimpaimista vasemmasta reunasta):

https://www.youtube.com/watch?v=XnCzUAe3og0  

Vaikutusvaltaisin globalistieliitin työkalu tänä päivänä on World Economic Forum. Se kokoaa jäsenistöönsä ja sidosryhmikseen muita kansainvälisiä organisaatioita, suuryrityksiä suurimmasta osasta maailman maita, kansallisvaltioiden hallituksia jne. WEF:n tavoitteena näyttää olevan globaali fasismi eli suurkorporaatioiden ja julkisen sektorin liitto, sekä maailmanhallitus, jota WEF itseoikeutetusti edustaa. WEF:n ja YK:n yhteisenä tulevaisuuspaperina syntynyt Our Common Goals pitää sisällään mm. tarkan suunnitelman digitaalisesta identiteetistä, jota jo nyt ollaan implementoimassa pilottimaihin. Digitaalinen identiteetti tulisi sisältämään paitsi henkilöllisyystodistuksen, myös terveys- ja rokotustiedot, pankkitiedot ajokortin ym. Digitaalisen identiteetin toteutuessa ihmisistä tulee täydellisesti kontrolloituja koneiston osia, jotka eivät voi astua askeltakaan ilman että se rekisteröityy isoveljen tietojärjestelmiin. 

Tässä videossa SwebbTV:n Mikael Wilgert haastattelee insinööri Lars Erixonia, joka on laajasti perehtynyt World Economic Forumiin. Videolta käy erittäin yksityiskohtaisesti esille WEF:n toimintatavat joiden kautta se on saavuttanut määräävän aseman maailman tärkeimmillä foorumeilla:

https://swebbtv.se/w/kp4jLTSGCt5G2qzGLzT9vp?start=0s&subtitle=fi 

Vaaliteemani, joita esittelen tarkemmin seuraavissa kirjoituksissa, ovat kaikki johdettuja edelläolevasta tilanneanalyysistä. Olen vakuuttunut, että suurin osa Suomen kansasta ei halua sellaista tulevaisuutta, jota globalistit ovat meille järjestämässä. Nyt kehityksen suunta pitäisi laajasti tiedostaa ja ymmärtää, että se jatkuu vääjäämättä ellemme nouse nyt ylös ja sano jyrkästi EI KIITOS.